Päiväkirja
11. marraskuu 2006 | Syksy ja ensilumi
Doran kesä ja syksy ovat menneet leppoisissa merkeissä. Neidillä oli juoksut syyskuussa. Sen jälkeen typy oli hieman apaattisempi, mutta lumen tultua on elämä taas alkanut hymyilemään. Iltapäivän kävelylenkitkin maistuvat nykkyään paljon paremmilta, kun mukana on lähes päivittäin naapurin kettuterrieri "Aatu".
Syys-lokakuun vaihteessa Dora oli viikon hoidossa ystävällään Helmillä, kun isäntäväki lomaili etelässä. Hoitoreissu meni yllättävän hyvin ja ranskis-kaverukset olivat tulleet loistavasti toimeen keskenään. Tytöt olivat kuulemma olleet kuin majakka ja perävaunu koko viikon. Pentuajan riehuminen oli onneksi sentään jo jäänyt taakse.
Dorasta ja Akselista on tullut varsin tiivis kaksikko - Dora rakastaa sitä, että Akseli syöttää hänelle herkkuja. Useimmiten mamman täytyy kuitenkin toimia herkuttelun erotuomarina, koska muuten keksipaketti tyhjenisi kerralla. Lisäksi ulkoillessa Dora pitää Akselia tarkasti silmällä ja huolehtii, että poika pysyy ryhmässä mukana.
28. kesäkuu 2006 | Keskikesä
Dora nauttii
keskikesästä ja auringosta. Tytön löytääkin usein
makoilemasta kuono auringossa. Lämpimänä päivänä sisälle
ei haluta ollenkaan.
Doran jalkavaiva on edelleen pysynyt poissa ja tyttö touhottaa tavalliseen tapaansa. Akselin kanssa on löytynyt yhteisiä leikkejä - pallon hakemista ja herkkujen syöntiä. Akseli syöttäisi Doran herkkukaapin kerralla tyhjäksi ja Dora söisi kaiken, jos vain annettaisiin.
Lomat ovat vielä edessä - katsotaan mitä kesä tuo tullessaan. Ainakin tehosterokotus on luvassa...
18. helmikuu 2006 | Mitä kummaa tapahtuikaan jalalle?
Nyt on kulunut kaksi kuukautta siitä, kun Doran jalkavaiva ilmaantui. Jotain kummaa on kuitenkin tapahtunut kahden viimeisen viikon aikana. Jalka on alkanut parantumaan itsekseen! Nyt sätkyt ovat historiaa ja Dora seisookin jo ihan suorassa. Neiti näyttää taas kaikinpuolin omalta itseltään! Ainoastaan Doran juostessa kovaa voi vielä huomata, että oikea takajalka on vasenta hieman hitaampi. Mutta tuo nyt on niin pieni juttu, että se ei taida häiritä ketään. Kaikki täällä kotosalla ovat todella onnellisia uudesta käänteestä. Nyt näyttää siltä, että jalkaongelman syy jää selvittämättä, mutta ei sillä niin väliä, koska Dora voi taas hyvin!
2. helmikuu 2006 | Jalkavaivasta
Vastaukset penikkatautiin, toksoplasmoosiin ja hepatiittiin tulivat vihdoin takaisin - kaikki olivat NEGATIIVISIA. Jalka sätkyttelee edelleen samaan tahtiin ja Dora seisoo vinossa. Doran lääkäri on nyt poissa töistä, joten joudumme edelleen odottelemaan jatkohoito-ohjeita. Onneksi Doraa ei jalka tunnu vaivaavan.
22. tammikuu 2006 | Jalkavaivoja ja lääkärireissu
Doran jalkavaiva on entisellään. Kumma oikean takajalan heikkous ja "sätkyt" vaivaavat edelleen. Dora-parka seisoo kallellaan ja sätkyttelee rytmikkäästi. Onneksi vaivat eivät tunnu haittaavan ranskista.
Kaksi viikkoa sitten Dora oli tutkittavana asian tiimoilta Eläinsairaala Aistissa. Neidille tehtiin yleinen kliininen-, ortopedinen- ja neurologinen tutkimus sekä lisäksi otettiin selän röntgenkuva, selän ja aivojen magneettikuva ja aivoselkäydinpunktio.
Mitään yksittäistä selittävää syytä oireiluun ei kuitenkaan löytynyt. Penikkatautivastausta odotellaan edelleen - Dora on kyllä rokotettu asianmukaisesti kyseistä tautia vastaan, mutta penikkatauti on kuulemma siitäkin huolimatta mahdollinen. Vastauksen tultua pohditaan jatkohoitoa tarkemmin.
Hyvä tietysti, että mitään vakavaa ei ole löytynyt, mutta on tämä epätietoisuuskin varsin kurjaa. Onneksi Dora ei kuitenkaan näytä tilanteesta kärsivän - se on tärkeintä. Toivotaan, että tilanne ratkeasi pian.